Dyan on suhteellisen helppo hevonen. Tietysti tamma on hivenen sählä toisinaan ja hieman turhan utelias ja energinen, mutta vanhemmiten nämäkin luonteenpiirteet tulevat varmasti tasoittumaan – ainakin mikäli tamma yhtään tulee isäänsä. Huonoina päivinä Dyan on oikeastaan melko pelottava (ainakin piskuisille tallitytöille, omistaja on jo tottunut kiukutteluun), sillä tamma potkii karsinan seiniä ja mahdollinen lähellä oleva irtaimisto tuunataan uudestaan Dyanin hampaiden toimesta. Kiva miksaus vanhempien luonteista. Kuten todettua, hoitotoimenpiteisiin kuluva aika ja niiden helppous/hankaluus riippuvat pitkälti siitä, millainen päivä As I Diellä on. Yleensä tamma käyttäytyy suhteellisen mallikelpoisesti ja antaa puhdistaa kaviot, harjata itsensä ja jopa satuloida ilman ongelmia, mutta toisinaan pienimmätkin asiat tuottavat ongelmia. Silloin kannattaa vain olla välittämättä Dyanin käytöksestä ja olla määrätietoinen. Traileriin tamman saa houkutella kauranjyvien kanssa. Yhteistyöhaluinen ja miellyttävä ratsu. Dyan on ihanan energinen mutta pysyy kuitenkin käsissä, ja sen vuoksi tamma on hieno ratsu niin kouluun, esteille kuin maastoonkin. Ainoana miinuspuolena Dyanissa on varmasti se, ettei tamma ole kovin nokkela – uusia asioita saa todellakin pyytää, ja kun tamma tajuaa mitä ratsastaja haluaa, niitä asioita pitää todellakin hioa ja kauan. Kilpailupaikalla Dyan on useimmiten hermostunut, mutta pienen paineen alla suoritus tuntuu menevän paljon paremmin.
|
| i. Sorrowburn FS | ii. Corleanos PK | iii. Conderzione |
| iie. Fioleena | ||
| ie. Jeanné de Poemé | iei. RW Viscount | |
| iee. Laurentina E | ||
| e. Allegra COS | ei. Albenstolz M | eii. 51st Street |
| eie. Polarnoie | ||
| ee. Sonette de Poemé | eei. Melker II | |
| eee. Porcelain |
As I Die PB:n isää voisi kuvailla hyväkäytöksiseksi, sympaattiseksi herrasmieheksi, jolta ei todellakaan puutu lahjoja kouluradoille. Sorrowburn FS on kilpaillut menestyneesti KRJ:n alaisissa kilpailuissa, ja veikkaisin, että orilla on tulevaisuudessa edessään kyseisen jaoksen laatuarvostelu. Int II-tasoinen Corleanos PK on jättänyt jälkeensä useita hienoja holsteininhevosia, jonka kilpailumenestyksessä ei juurikaan ole moittimista.
Saksalaisori Conderzione oli menestynyt ratsu kouluradoilla, ja keräsi uransa aikana päälle viisikymmentä sijoitusta. Orin vaikuttamista Saksalaiseen holsteininhevoskantaan ei voi myöskään kiittää, sillä Conderzione jätti jälkeensä useita, kansallisellakin tasolla hyvin menestyneitä jälkeläisiä. Myös Fioleena oli saksalainen holsteintamma, jonka kilpamenestys oli keskitasoa, kuten tamman sukukin. Fioleena jätti kuitenkin jälkeensä muutamia, upearakenteisia jälkeläisiä.
Jeanné de Poemén kilpailumenestys ei ole kovin kehuttavaa, mutta tamman nätti ulkomuoto korvasi muut puutteet. RW Viscount oli kimo, 170 senttinen holsteinori, joka omasi iloisen luonteen ja upean suvun. Kolmannella palkinnolla kantakirjattu tamma Laurentina E menestyi hienosti kouluradoilla, ja upeasukuisena tammana tietysti periytti lahjoja jälkipolvilleen. Laurentinan isä VIR MVA Ch Sultan I Deverce on mainitsemisen arvoinen ori. Upean rakenteen omaava ori palkittiin kantakirjaan toisella palkinnolla.
Dyanin emä Allegra COS on tamma, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Tämä upea, ensimmäisellä palkinnolla KRJ:n laatuarvostelussa palkittu nappisilmäinen tamma on yksinkertaisesti upea, niin ulkonäöllisesti kuin kisakentille suotujen lahjojenkin ansiosta. Ch Albenstolz M on virtuaalimaailmassa melko yleinen holsteininhevosten suvuissa, kuten ovat myös 51st Street ja Polarnoiekin. Albenstolzin vaikutusta jalostuksessa ei voi kuitenkaan kieltää, sillä orilta löytyy jo päälle kaksikymmentä jälkeläistä - vaikuttava saavutus.
51st Streetin sukulinjoista löytyy muutamia saksalaisia hevosia, ja suurin osa suvusta on koulupainotteista hevoskantaa. Mukavaluonteinen, ehdottoman komea tumma ori on ehtinyt kerätä liki kolmekymmentä sijoitusta kouluradoilta. Kaunis Polarnoie vietiin varsin nuorena Saksasta Suomeen, ja tammalta löytyy vain kolmisen jälkeläistä. Tamma on kirjattu toisella palkinnolla, menestystä löytyy niin näyttelyistä kuin kilpakentiltäkin.
Sonetté de Poemé on palkittu ERJ:n laatuarvostelussa toisella palkinnolla, eikä se ole ihme, sillä tammalta löytyy seitsemän hienoa jälkeläistä ja reilusti sijoituksia esteradoilta. Melker II oli oikein nätti estepainotteinen puoliveriori, joka niitti sijoituksia niin este- kuin koulukentiltäkin. Porcelain on toisella palkinnolla kantakirjattu, harmaankimo holsteintamma, joka menestyi kivasti niin näyttelyissä kuin esteradoillakin.
Offspring »
04.11.2007 - holst-t. Shaquila Neo, i. Darkheart SIN
|
KOULURATSASTUS 19.03. KRJ kutsu, Inter I - 6/355 23.01. KRJ kutsu, Inter I - 6/98 23.01. KRJ kutsu, Vaativa B - 2/108 20.01. KRJ kutsu, Grand Prix - 2/18 29.12. KRJ kutsu, Grand Prix - 6/98 29.12. KRJ kutsu, Inter II - 10/104 28.12. KRJ kutsu, Inter I - 4/36 18.12. KRJ kutsu, Vaativa A - 6/55 18.12. KRJ kutsu, Helppo C - 5/54 17.12. KRJ kutsu, Grand Prix - 6/36 15.12. KRJ kutsu, Vaativa B - 3/30 15.12. KRJ kutsu, Vaativa A - 2/30 11.12. KRJ kutsu, Grand Prix - 4/36 03.12. KRJ kutsu, Vaativa B - 4/36 01.12. KRJ kutsu, Grand Prix - 4/46 01.12. KRJ kutsu, Vaativa A - 2/58 30.11. KRJ kutsu, Helppo B - 2/29 23.11. KRJ kutsu, Vaativa B - 5/94 23.11. KRJ kutsu, Vaativa A - 5/33 23.11. KRJ kutsu, Helppo A - 2/117 23.11. KRJ kutsu, Inter II - 2/120 23.11. KRJ kutsu, Helppo A - 8/117 23.11. KRJ kutsu, Vaativa A - 6/103 23.11. KRJ kutsu, Helppo B - 1/129 23.11. KRJ kutsu, Helppo A - 4/117 21.11. KRJ kutsu, Helppo B - 10/134 20.11. KRJ kutsu, Helppo A - 1/35 17.11. KRJ kutsu, Vaativa B - 6/108 15.11. KRJ kutsu, Vaativa B - 3/50 15.11. KRJ Cup, Intermediate - 6/166 14.11. KRJ kutsu, Grand Prix - 4/30 06.11. KRJ kutsu, Helppo A - 6/40 21.10. KRJ kutsu, Helppo B - 9/87 02.10. KRJ kutsu, Helppo B - 5/60 25.09. KRJ Cup, Helppo B - 13/255 |
MUUT KILPAILUT 15.10. KERJ kutsu, tutust - 1/4 |
2008/03/22 Tamma saavutti viimein 35 sijoitusta, ja siirtyy siis tästä eteenpäin vain jalostus- ja harrastekäyttöön.
2008/03/17 Dyanin emä, Allegra COS, nukkui pois 22. helmikuuta. Allegra ehti jättää jälkeensä viisi jälkeläistä, sekä ansaita YLA 3- sekä KRJ I-palkinnot. R.I.P. Dyaniin itseensä olen todella tyytyväinen - tammalta puuttuu enää yksi sijoitus, jolloin maksimimäärä 35 on täynnä ja Dyan siirtyy pelkkään jalostuskäyttöön.
26.11.2007 » Meninkö juuri edellisessä merkinnässä valittamaan tamman menestyksestä? Nyt tamma on napannut kahdeksan sijoitusta lisää (= yhteensä 18!), joten en voi olla kuin ylpeä neidistä! Toivottavasti menestys jatkuu samaa rataa.
24.11.2007 » En ole itse erityisen tyytyväinen Dyanin kilpailumenestykseen. Tamma on sairastellut runsaasti, joten plakkarista löytyy vasta kymmenisen sijoitusta - jos niitä köytyisi kymmenen lisää tällä hetkellä, olisin tyytyväinen. Neiti on kuitenkin kahdesti KRJ Cupissa osoittanut taitonsa, joten ehkä se hieman parantaa tilannetta.. Tarkoitus olisi jatkaa aktiivista kilpailemista tammamammalla.
Warning: include(2.htm) [function.include]: failed to open stream: No such file or directory in /home/prettyf/public_html/virtual/dyan.php on line 165
Warning: include(2.htm) [function.include]: failed to open stream: No such file or directory in /home/prettyf/public_html/virtual/dyan.php on line 165
Warning: include() [function.include]: Failed opening '2.htm' for inclusion (include_path='.:/usr/lib/php:/usr/local/lib/php') in /home/prettyf/public_html/virtual/dyan.php on line 165